Matkustan nyt lentokoneella Helsingistä Kemiin ja Tornioon, jossa on odotettavissa kahvilakeskusteluja, toivottavasti yhtä antoisia kuin Lapinlahdella ja Kuopiossa lauantaina. On varmaan aiheellista alkaa ostaa hiilidioksidipörssistä päästöoikeuksia, joilla voin edes vähän sovittaa tekosiani.

SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta tuohtui asiasta, jonka totesin Kuopiossa: presidentti Halosesta saattoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä EU:n huippukokouksessa viime viikolla. Pää- ja ulkoministereilla oli täysi työ ajaa eduskunnassa hyväksyttyä neuvottelustrategiaa. Kenelläkään ei varmasti liiennyt aikaa sille, että presidentti haistelee ilmapiiriä ja seurustelee tuttavien kanssa.

Feldt-Ranta sanoi harvinaisen suorasukaisesti, että istuvaa presidenttiä ei saa arvostella. Viimeksi minua onkin varoitettu istuvan presidentin arvostelusta viisitoista vuotta sitten, jolloin Neuvostoliittokin oli vielä olemassa. Kritisoin tuolloin presidentti Koivistoa kylmäkiskoisuudesta Viron ja muiden Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiä kohtaan. Vihreän liiton toimistossa soivat puhelimet, kun vanhemmat ihmiset paheksuivat nuorta puheenjohtajaa.

Vuonna 1990 oli Kekkosen aika vielä hyvässä muistissa. Vuosikymmenten ajan Suomen presidentti yksin takasi valtakunnan turvallisuuden, eikä hänen toimiaan siksi voinut kyseenalaistaa. Ja joka sen teki, hänet määrättiin ikuiseen oppositioon. – Miten monta vuotta ajassa taaksepäin viisareita ehditäänkään vielä kääntää?