Valkovenäläisten rauhanomainen taistelu diktatuuria vastaan ansaitsee tukemme

Kaksi viikkoa olen seurannut herpaantumatta ja ihaillen valkovenäläisten pelotonta siviilivastarintaa 26 vuotta jatkunutta diktatuuria vastaan. Eilen sunnuntaina 23.8. rauhanomaiseen mielenosoitukseen on kokoontunut jopa puoli miljoonaa kansalaista Minskissä ja maan muissa kaupungeissa.

Solidaarisuustapahtumia on myös ulkomailla, suurin näistä naapurimaan Liettuan pääkaupungissa Vilnassa, jossa maan hallitus tukee aktiivisesti Svjatlana Tsihanouskajan johtamaa oppositiota. Viikonloppuna osallistuin pieneen mielenosoitukseen Helsingissä ja uskon, että se oli vasta alku.

Euroopan parlamentti on aina pitänyt yhteyttä Valko-Venäjän oppositioryhmiin ja kansalaisjärjestöihin samalla, kun se on pitänyt maan nukkeparlamentin loitolla Itäisen kumppanuuden parlamenttiyhteistyöstä. Olen seurannut Valko-Venäjän tapahtumia viime vuosina tarkasti toimiessani vuosina 2014-2016 mm. EU:n Itäisen kumppanuuden parlamentaarisen yleiskokouksen johdossa.

Valko-Venäjän opposition on aina ollut vaikeaa sopia yhteistyöstä tärkeimmän tavoitteensa toteuttamiseksi, diktatuurin kumoamiseksi. Puolueilla on ollut enimmillään vuonna 2010 kymmenkunta presidenttiehdokasta, jotka kaikki erikseen luottivat Euroopan parlamentin henkiseen tukeen.

Aljaksandr Lukashenkan vaalipeli on tähän asti ratkennut jo ennen vaaleja. Puolueita ei ole rekisteröity ja ehdokkaita on poistettu listoilta. Pelottelu ja uhkaaminen ovat saaneet ihmiset äänestämään vallanpitäjiä.EU on aina painottanut ETYJ-järjestön ja Euroopan neuvoston antamia suosituksia vaalien järjestämisestä ja niihin liittyvän lainsäädännön muuttamisesta. Viimeiset suositukset ovat syksyn 2019 parlamenttivaaleista. Elokuun 9. päivän presidentinvaaleihin Lukashenka ei halunnut tarkkailijoita.

Hänelle on täytynyt tulla epämiellyttävänä yllätyksenä, että Svjatlana Tsihanouskaja onnistui kokoamaan niin laajan tuen keskittymällä olennaiseen: rehellisten ja vapaiden vaalien järjestämiseen. Yhteistyön rakentamisessa ja onnistumisessa kolmen naisen johtoasema on ollut ratkaiseva ja upea. Saamme toivottavasti vielä tavata heidät Minskissä, Brysselissä – tai ehkä Helsingissä.

EU:lla on ollut vuosien varrella pettävä taipumus luottaa Aljaksandr Lukashenkaan, kun hän on toisinaan viestinyt haluavansa parantaa suhteita unioniin. Oppositio ja kansalaisjärjestöt ovat olleet harmissaan, koska ne tuntevat Lukashenkan parhaiten. Nyt EU:ssa syntyi nopeasti päätös palauttaa vuonna 2016 puretut henkilöpakotteet. EU ei tunnusta vaalien tulosta ja siirtää osan taloudellisesta tuestaan mm. kansalaisyhteiskunnan tukeen.

Useat eurooppalaiset johtajat ovat puhuneet dialogin puolesta, johon myös Tsihanouskaja on valmis. Ukrainan presidentti Zelenskyi on sanonut kannattavansa vaalien uusimista kansainvälisten tarkkailijoiden läsnäollessa.

Lukashenkalla ja hänen valtansa tärkeimmillä tukipilareilla ei taaskaan ole asiaa EU-maihin. Näin Lukashenkan nuorimman poikansa ja seurueensa kanssa työmatkallani vuonna 2010 Turkmenistanin pääkaupungin Ashgabatin prameassa hotellissa. (Hänen turvamiehensä olivat tsetseenejä.) Kerrottiin hänen olevan matkalla Kaspianmeren rannalle lomailemaan isäntämaan diktaattorin Berdimuhammedovin kanssa. Diktaattorien matkustusmahdollisuudet kun ovat varsin rajoitetut.

Kansainvälinen huomio dramaattisiin tapahtumiin on erittäin tärkeää. Lukashenkan ja Putinin keskusteluista on syntynyt disinformaatiokampanja, jossa syötetään valheita mm. NATOn joukkojen valmiudesta hyökätä maahan ja leimataan mielenosoittajia natseiksi. Venäjän ulkoministeri Lavrov sanoi joidenkuiden lännessä haluavan nähdä verenvuodatusta. Pienet vihreät miehet ovat nyt toimittajaryhmiä, jotka on lennätetty Minskiin virallisissa viestimissä tehtävänsä jättäneiden mediaihmisten tilalle. Hybridioperaatio on tarpeen, jotta Lukashenka voi oikeuttaa voimankäytön mielenosoittajia vastaan ja on ehkä suunnattu myös Venäjälle, jossa pelätään vastarinnan leviämistä rajan ylitse.

Taas kerran näkee, että demokratiaa ei voi tuoda ulkoa, mutta velvollisuutemme on tukea rauhanomaista siviilivastarintaa, jossa ihmisten pelottomuus on vaikuttava moraalinen voima. Tätä kirjoittaessani leviää kuva, jossa Lukashenka astelee helikopterista Kalashnikov kädessään kohti presidentinpalatsia. Ilta ei ole vielä päättynyt.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp