Suomen ja Ruotsin eturyhmät ovat olleet vesittämässä komission kestävän rahoituksen kunnianhimoisia tavoitteita. Metsäpiirien tiukassa syleilyssä Suomi on halunnut heikentää kestävän rahoituksen kriteerejä, niin kutsuttua taksonomiaa, yhdessä Itä-Euroopan hiilivoiman edunvalvojien kanssa. 

Tänään komissio vihdoin antoi asetusehdotuksensa, jonka tavoite on rahoitusmarkkinoiden ohjaaminen ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviin sijoituksiin. Nyt kyse onkin niiden hankkeiden määrittelystä, jotka ovat esimerkillisiä kestävyydessään. Sellaisten, joiden tulee näyttää suuntaa muille. 

Suomi kuuluu panneen koko lobbauspotentiaalinsa kunnianhimon tason pudottamiseen. Kantana on, että  kaikki metsänhoito, joka on lainmukaista, on myös kestävää. Tämä sinetöidään sertifioinnilla. Siispä kaikki Suomen metsänhoito on, kas vain, vihreää! Ihan kaikkiko?

Suomessa käytävän metsäkeskustelun tasosta kertoo, että metsäsektorin itsensä luoma PEFC-sertifikaatti, joka kattaa nykyisellään jopa 90 % Suomen talousmetsistä, on saanut äskettäin Ely-keskuksilta murhaavan arvion. Myös Syke irtisanoutui sertifikaatista, koska se ei anna takeita metsien kestävästä hoidosta. PEFC-standardin kriteerit eivät Ely-keskusten mukaan vastaa ilmasto- ja biodiversiteettisopimusten tai EU-lainsäädännön vaatimuksiin. 

Yksi syy Suomen metsien heikkenevään kehitykseen nimenomaan on se, että hakkuut on toteutettu lakien ja sertifiointikriteerien vähiä vaatimuksia noudattaen. Ei auta sanoa, että metsät kasvavat humisten, jos samalla luontokato etenee ja nielut hukataan. Suomen Kuvalehti uutisoi hiljattain, että PEFC-sertifioiduista ikimetsistä hakattuja puita on käytetty Saariselän ja Inarin hotellien lämmittämiseen. Tällaistakin siis tapahtuu.

Suomi on hyväuskoinen metsäpohjaisen bioenergian edistämisinnossaan. Kasvava joukko tutkijoita katsoo, että puun poltto energiaksi ei ole kestävää eikä edes ilmastoneutraalia. Olisi viisasta varautua siihen tosissaan. Tässä olisi paikka laatia Suomeen aidosti kestävän metsätalouden kriteerit. Tilaa olisi uudelle sertifikaatille, vaikkapa perinpohjin uudistetulle PEFC:lle, jonka myös ympäristöviranomaiset voisivat hyväksyä ja joka olisi luotettava tae kestäviä kohteita etsiville sijoittajille.

Suomen metsäalan lyhytnäköiset intressit ovat valitettavasti omiaan estämään ilmastonmuutoksen globaaleja ratkaisuja. Jatkoa seuraa, kun EU:ssa käsitellään pian uusiutuvan energian direktiiviä ja ns. LULUCF-päätöstä eli maankäytön ja maankäytön muutosten vaikutusta ilmastoon. Ollaan valppaina. On korkeintaan muutama vuosi aikaa välttää dominoefektin sysääminen liikkeelle, jonka jälkeen 1,5’C-asteen todellisuus karkaa käsistämme.