///Apu-lehti
Puheenjohtajan vaihtoviikot ovat nyt ohi Vihreässä liitossa. Puolueen johdon on valinnut jäsenistö eikä mikään sisäpiiri. Juuri kukaan kansanedustajistamme ei ottanut osaa kampanjointiin tietäen, että kuka tahansa neljästä ehdokkaasta tulee valittua, hänen kykyihinsä voi luottaa. Jännitysnäytelmältä puuttui ohjaaja ja kuiskaaja ja sen loppuratkaisua ei kyennyt ennustamaan. [:]
Vihreä liitto selvisi demokratiatestistä. Sanon tämän siitä huolimatta, että aiheutimme toimittajille pettymyksen, kun puoluekokousedustajien valmista nimilistaa ei luovutettu heille etukäteen mielipidekyselyjä varten. Päätösvaltaa ei annettu gallupeille, vaan se pysyi kokouksella. Sdp:n lähestyvän puoluekokouksen edustajat on julkistettu internetissä jo aikaa sitten, mutta tiedoista ei taida olla hyötyä, sillä lopputulos lienee ollut kohtalaisella varmuudella tiedossa jo melko kauan. Kaikki kunnia silti niille, jotka Sdp:ssä ovat päättäneet uhmata vahvojen toimijoiden sopimuksia.
On hyvä hetki verrata vihreää nykyisyyttä 1980-luvun loppupuolen alkutilaan. Ollessani tuolloin omassa puheenjohtajavuorossani eräs toimittaja kysyi minulta, voisinko kuvitella, että vihreiden kannatus nousisi joskus viiteentoista prosenttiin. Vastasin kauhistuneena, että sellaista en todellakaan voinut kuvitella. Sehän merkitsisi, että aate pitäisi täydellisesti vesittää!
Uusi puheenjohtajamme Tarja Cronberg on ilmoittanut, että viidentoista prosentin kannatus voisi olla hiukan pidemmällä aikavälillä mahdollinen, mutta vaatii ”uskottavuusprojektin”.
Vihreiden tavoitteet koetaankin liian usein uhkaksi omalle turvallisuudelle ja tulevaisuudelle, ja tämä on todellinen haaste. Ihmiseltä, jonka energia kuluu huoliin omasta toimeentulosta ja työstä, ei voi vaatia uhrauksia vaikka ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaikka kenenkään ei tässä maailmassa käy hyvin, jos ollaan niin kuin mitään ei olisi tekeillä. Oikeudenmukainen taakanjako yhteiskunnan sisällä on siksikin välttämätön. On kyettävä osoittamaan, että ilmastonmuutokseen tarttuminen luo myös mahdollisuuksia. Suomalaisilla maanviljelijöillä on mahdollisuus ryhtyä tuottamaan pelloillaan uusiutuvaa energiaa sadoillatuhansilla hehtaareilla ja näin auttaa sekä itseään että olla osa ratkaisua.
Tarja Cronberg kehottaa jokaista valitsemaan itse oman vihreytensä. Hyvä! Se on omiaan karistamaan taipumusta, että ollaan moraalisesti muita ylemmällä tasolla. Sellaisesta harva pitää.
Vihreän liiton on syytä verkostoitua nykyistä paremmin asiakysymyksissä muiden puolueiden ja suomalaisen yhteiskunnan vaikutusvaltaisten etujärjestöjen kanssa. Kun Kiina-ilmiöt myllertävät työelämän säätelyn kokonaan, on vihreidenkin aika rakentaa parempia yhteyksiä ay-liikkeeseen ja löytää yhteisiä tavoitteita tilapäistöksi tai pätkälistöksi nimittämiemme yhteiskuntaluokkien aseman parantamiseksi. Vanhemmuuden kustannusten jakaminen tasan kaikkien työnantajien kesken Ruotsin malliin on saanut tukea yhä laajemmin, myös nais- ja työvoimavaltaisten alojen työnantajilta.
Vihreiden tavoitteet poikkesivat 1980-luvulla kirkkaasti vanhojen, maamme itsenäistymisen ajan synnyttämien puolueiden aateperinnöstä, joka oli jäänyt uudistamatta. Nyt kasvava joukko suomalaisia pitää täysin selvänä, että ympäristönsuojelu, kehitysmaiden köyhyyden voittaminen ja vähemmistöjen oikeudet ovat sivistysvaltion itsestään selviä velvollisuuksia. Aika on tehnyt työtä vihreiden kanssa.
Kaikissa puolueissa lähes koko nuoremman polven maailmankuva on varsin vihreä. Sitä mukaa kuin se pääsee johtoasemiin, vihreiden on helpompi löytää enemmistöjä. Vaativia ja kaukaisiakin tavoitteita on pystyttävä edistämään pienin askelin ja yhteistyössä. Anni Sinnemäen- kampanjatunnuksella ”rauhallinen vallankumous” on käyttöä puheenjohtajavalinnan jälkeenkin.
Kun päätöksenteossa tulee tiukka paikka, vihreämmät tavoitteet saavat kuitenkin väistyä. Ympäristönsuojelu julistetaan ylimääräiseksi rasitteeksi, kun pyritään parantamaan kilpailukykyä. Lupaukset kehitysyhteistyörahoituksen nostamisesta 0,7 prosenttiin kansantuotteesta jäävät lunastamatta, kun todetaan, ettei 99,3 prosenttia kaikkeen muuhun riitä.
Mikään ei viittaa siihen, että vihreiden missio olisi ohi. Puolue ei jäänyt yhden poliittisen sukupolven liikkeeksi. Uudet voimat voivat olla sekä nuoria että vanhoja, kuten puheenjohtajavalinnassa nähtiin. Uusiutuminen on myös meidän alkuvihreiden etu.
