YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää vietetään 25. lokakuuta. Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ongelma ja vakava ihmisoikeusloukkaus. Se on myös häpeällinen este sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumiselle. Aihe on esillä Euroopan parlamentissa, kun keskiviikkona äänestämme naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisesta.
Väkivalta on laajalle levinnyt ongelma Euroopassa, jopa yksi viidestä eurooppalaisesta naisesta on kokenut väkivaltaa kotonaan. Kyseessä ei ole siis marginaalinen ilmiö, vaan kaikissa yhteiskunnissa ja yhteiskuntaluokissa monen naisen arkipäivään kuuluva ongelma. Suomessa ei mene sen paremmin. Naisiin kohdistuva väkivalta ja hidas herääminen sen torjuntaan on ehkä suurin tasa-arvo-ongelmamme.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan Suomen toiseksi yleisin henkirikostyyppi on entisen tai nykyisen parisuhdekumppanin tekemä naisen surma. Kun tasa-arvomaineemme muutoin on luja, on tämä herättänyt myös kansainvälistä ihmetystä. Suomen kaltaisessa kehittyneessäkin maassa valtaosa sukupuolittuneesta väkivallasta on edelleen miesten tekemää ja kohdistuu naisiin. Ei tietenkään ole mitään syytä kieltäytyä tunnustamasta, että myös päinvastaista tapahtuu, nähtävästi tasa-arvon myötä valitettavasti yhä enemmän.
Hyvä ensi askel olisi tehdä naisten miehiin ja lapsiin kohdistamasta väkivallasta kattava tutkimus. Suomi on ollut hidas myöntämään, että avioliitto tai parisuhde ei voi tehdä sukupuolittuneesta väkivallasta vähemmän moitittavaa. Suomessa raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin 20 vuotta Ruotsia jäljessä. Erot EU-maiden kesken näkyvät europarlamentissa, jossa muutama Euroopan kansanpuolueen edustaja ei hyväksy sitä, että jäsenvaltiot määrittelisivät seksuaalisen väkivallan avioliitossa rikokseksi.
Kannatan Suomessakin ajankohtaista ehdotusta, että kaikki väkivaltarikokset tehdään virallisen syytteen alaisiksi. Pahoinpitelyt ovat usein toistuvia, mikä pitää huomioida rangaistuksissa. Lähisuhdeväkivallassa rikoksen sovittelu ei ole oikea keino. Suomessa valtio on pakoillut sille kiistatta kuuluvaa vastuuta. Se ei ole saanut aikaan kunnollista kansallista toimintaohjelmaa sekä sen vaatimia varoja. Olisi parasta kirjata uhreille suunnatut kunnalliset auttamispalvelut lakiin. Jotta naiset saisivat apua väkivallasta selviytymiseen, tulisi turvakotipalvelujen määrä nostaa kansainvälisten vaatimusten tasolle. On havaittu tarve myös salaisiin turvakoteihin, mikä on karu muistutus ongelman vakavuudesta. Koska yksikään Euroopan maa ei ole pystynyt puuttumaan asiaan tehokkaasti, tarvitsemme koko EU:n laajuisen ratkaisun.
Onneksi tuleva puheenjohtajamaa Espanja on luvannut ottaa asian toimintasuunnitelmaansa. Myös Euroopan neuvostossa tehdään sen eteen tärkeää työtä. Minun tehtäväni europarlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajana on pitää huolta, että EU:n ulkosuhteissa, esimerkiksi sopimuksia neuvoteltaessa, teema pidetään esillä. Tärkeää on puuttua esimerkiksi tyttöjen sukuelinten silpomiseen ja ihmiskauppaan, naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja nekin.
Kolumni Maaseudun tulevaisuudessa 25.11.2009.
