Tiedotusvälineille 15.10.02

Julkaistu Helsingin Sanomissa 19.10.02

Heidi Hautala ja Satu Hassi:

Suomalainen teollisuus on kiivaasti vastustanut EU:n komission ehdottamaa direktiiviä hiilidioksidin päästökaupasta. Sen on väitetty kohtelevan suomalaista teollisuutta epäreilusti ja pakottavan joitakin suomalaisia suuryrityksiä panemaan pillit pussiin ja muutamaan muualle. [:]

Suomen hallitus taipui viime keväänä teollisuuden tahtoon ja ryhtyi ajamaan päästökaupan vapaaehtoisuutta, eli käytännössä direktiivin täydellistä vesittämistä. Vihreät olivat hallituksessa ainoa päästökaupan puolestapuhuja.

Hiilidioksidin päästökauppa on tapa käyttää markkinoita ympäristönsuojelun hyväksi ja kannustaa yrityksiä kehittämään uutta puhtaampaa tekniikkaa. On koko ihmiskunnan etu, jos päästökauppa auttaa meitä vähentämään ilmastonmuutosta aiheuttavia päästöjä siellä missä se on halvinta.

On muistettava, että Kioton sitoumusten toteuttaminen on vasta alkua, 50-100 vuodessa ilmastonmuutosta aiheuttavat päästöt on pudotettava noin kolmannekseen nykytasosta.

Yleensä suomalainenkin teollisuus kiivailee markkinatalouden puolesta, mutta päästökauppaa se on vastustanut jopa hysteriaa lähentelevin äänenpainoin. Tämä on kummallista.

EU:n komission laskelmat osoittavat, että päästökauppa alentaa hiilidioksidipäästöjen vähentämisen kustannuksia Euroopassa. Myös Suomen valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (VATT) tuore tutkimus osoittaa, että päästökauppa todennäköisesti on Suomen kansantaloudelle eduksi.

On väitetty, että Suomen Kioto-tavoite olisi kohtuuton. Suomi on kuitenkin Kiotossa luvannut vain pitää vuoden 2010 päästönsä vuoden 1990 tasolla. EU:n kokonaistavoite, vähentää päästöjä kahdeksalla prosentilla, on paljon tiukempi.

Saksassa, Tanskassa ja Suomessa päästöt henkeä kohden olivat suunnilleen samat vuonna 1990. Saksa on kuitenkin sitoutunut vähentämään päästöjään 21:llä ja Tanska 17 prosentilla.

Ruotsi sai EU:n niin sanotussa taakanjaossa oikeuden nostaa päästöjään neljällä prosentilla, koska maa sulkee ydinvoimaloita. Vuoden 1990 jälkeen Ruotsi onkin jo sulkenut yhden ydinvoimalan, mutta siitä huolimatta maa asetti itse itselleen tavoitteeksi vähentää päästöjään neljällä prosentilla.

On myös vuodatettu krokotiilin kyyneleitä sen vuoksi, että päästökauppadirektiivin alat vastaavat Suomessa 60:tä prosenttia maan kokonaispäästöistä, kun EU:ssa keskimäärin prosenttiluku on 40. Tämä ero johtuu kuitenkin vain energian tuotannosta, teollisuuden prosessien osuus on Suomessa samaa luokkaa kuin EU:ssa keskimäärin.

Nyt on käynyt selväksi, että Suomen hallituksen keväällä valitsema neuvottelutaktiikka oli täysin väärä ja hallitus on sen tunnustanut. Samalla myös Teollisuuden ja Työnantajien TT:n edunvalvontataktiikka meni pieleen.

Päästökaupan vapaaehtoisuus ei ole saanut muilta mailta kannatusta eikä se olisi edes juridisesti mahdollinen. Lyömällä tässä asiassa päätään seinään Suomi heikensi mahdollisuuksiaan vaikuttaa direktiivin yksityiskohtiin.

Paljon fiksumpaa olisi ollut heti alusta alkaen pyrkiä siihen, että alkujaossa jäisi kansalliseti mahdollisuus kohdella eri tavalla sellaisia prosessipäästöjä, joiden vähentämisen tekniset valmiudet ovat tällä hetkellä olemattoman pienet, kuten on laita esimerkiksi Rautaruukin teräksen tuotannossa.

Suomalaisen teollisuuden puheenvuorot ovat antaneet vaikutelman kuin Eteläranta 10:ssä olisi eletty siinä uskossa, että teollisuuden ei tarvitse ilmakehän suojelemiseksi tehdä mitään, kunhan vain saadaan uusi ydinvoimala. Tästä Ruususen unesta on syytä herätä viimeistään nyt.

Saksa on valitettavasti painostanut Tanskaa puheenjohtajamaana lykkäämään ympäristöministerien päätöstä, vaikka Euroopan parlamentti äänesti viime viikolla johdonmukaisen mietinnön puolesta, joka muodostaa hyvän pohjan yhteispäätösmenettelylle.

Suomen ei ole viisasta jatkaa kyseenalaisen maineen rakentamista ympäristöpolitiikan keskeisissä ratkaisuissa tukemalla Saksaa asian viivyttelyssä.

Kokemus osoittaa, että aktiivinen ja aloiteellinen ympäristönsuojelu ei ole kansantalouden taakka, vaan sen etu. Ei ole mitään syytä olettaa, että ilmastonmuutosta aiheuttavien päästöjen vähentäminen olisi poikkeus.