Tänä kesänä minua on ilahduttanut erityisesti Minulla on unelma -kampanja. Suoraan sanoen minut yllätti se, että tuhannet ihmiset ovat kokoontuneet – tässä maassa – eri kaupunkien toreille kertomaan, ettei toista saa töniä eikä nimitellä. Ja että jokaisella on vastuu siitä, että ei viljele ajatuksia ja mielipiteitä, jotka asettavat toisten ihmisarvon kyseenalaiseksi ihonvärin, sukupuolisen suuntautumisen, sukupuolen, vakaumuksen ym. perusteella.
Näin nojataan YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja Suomen perustuslakiin, ja niiden puolustaminen on tänä päivänä erilaisten ääriliikkeiden noustessa entistä tärkeämpää. Demokratia ja oikeusvaltio eivät ole itsestäänselvyyksiä. Itse asiassa maailman valtioiden enemmistö rajoittaa kansalaisyhteiskunnan vapautta ja erilaisten vähemmistöjen oikeuksia muka valtion turvallisuuden nojalla. Ihmisoikeuksien puolustajia tuomitaan vankeuteen, ja yksinvaltiaat Venäjästä Turkkiin, Azerbaidzanista Burundiin porskuttavat – ja kopioivat toistensa sortokeinoja.
Kesän keskustelujen ykkösteema, monikulttuurisuus, ei minulle tarkoita vain eri maanosista ja maista tulevien ihmisten kohtaamista tai törmäämistä toisiinsa omassa maassamme. Kyse on perimmältään siitä, että lakataan pelkäämästä toiseutta ja erilaisuutta, joka johtaa leimaamiseen ja syyllistämiseen, oman itsetunnon kohottamiseen toisen kustannuksella. Koulu- ja työpaikkakiusaamisessa tapahtuu juuri niin, porukan voimalla.
Ihmisten osallistuminen politiikkaan ja päätöksentekoon vaalien välilläkin on saanut vauhtia meillä vasta hiljattain säädetystä kansalaisaloiteoikeudesta. Tasa-arvoinen avioliittolaki on toteutumassa, koska eduskunta hyväksyi sen, että yleisen oikeustajun mukaan ketään ei saa lain edessä syrjiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Muistan itsekin ensimmäiset keskustelut eduskunnassa samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimisestä. Silloin saatettiin kysyä, että siatko seuraavaksi. Kyllä Suomi on niistä ajoista muuttunut hyväksyvämmäksi maaksi.
Vasta-aloite “aidon” avioliiton puolesta on saatettu vireille, niinkin äänekkäästi, että Helsingin keskustassa yritykset ovat ripustaneet näyteikkunoihinsa sateenkaariliput, jotta eivät tulisi liitetyiksi ikkunoista ja ovista sisään tunkeutuvaan kampanjaan. Tällainen kaapista ulostulo kertoo mielestäni myös kasvavasta kansalaisrohkeudesta ja halusta puolustaa yhdenvertaisuutta ja demokratiaa. Juuri sitä Minulla on unelma -tapahtumat ilmentävät.
Suomi nykyisessä muodossaan, vieläkin pohjoismaisena hyvinvointiyhteiskuntana, on pitkälti kansainvälisen avoimen kaupan ja vuorovaikutuksen tuote. Viime aikoina on ollut kovin monta merkkiä siitä, että meidän asiat eivät kuuluisi maailmalle eivätkä maailman asiat senkään vertaa meille. Kehitysapu on romahdutettu, rauhanturvaaminen supistettu minimiin, on pullikoitu muutaman sadan Välimerestä pelastautuneen pakolaisen uudelleensijoittamisessa ja halveksittu kreikkalaisia, jotka kärsivät hallitustensa politiikan seurauksia. Kaikki tämä kertoo halusta vetäytyä omaan kuoreen.
Tämä ei tietenkään ole vain suomalaista, vaan kautta Euroopan maahanmuuttajien, homojen ja muiden vieraiden elementtien torjunta, kansakunnan puhtauden vaaliminen ja EU:n syyttäminen kaikesta pahasta ovat oikeistopopulististen puolueiden yleispiirteitä. Kansanedustaja Olli Immosen julistama taistelu monikultuurisuutta vastaan ei ole viatonta, koska se juontaa ajatuksesta, että Suomi kuuluu vain – hänen määrittelemilleen – suomalaisille. Blut und Boden, kansallissosialistien näkemys etnisen alkuperän ja synnyinmaan yhteenkietoutumisesta eivät ole tästä niinkään kaukana. Sellaista Suomea emme vahingossakaan halua rakentaa.
Julkaistu Ylen Lapin radiossa 13.8.2015
