Komission ehdotukset kertakäyttömuovin vähentämiseksi tervetulleita

Euroopan komissiolta odotetaan toukokuun lopussa konkreettisia esityksiä muovistrategian tavoitteiden saavuttamiseksi. Lakiesitys kertakäyttöisten muovituotteiden haittavaikutusten vähentämiseksi vuodettiin kuitenkin julkisuuteen jo tällä viikolla.

Esitys keskittyy EU:ssa käytetyimpiin muovisiin kertakäyttötuotteisiin, joiden arvioidaan kattavan noin 86 % EU:n rannoille ajautuvasta roskasta. Komissio aikoo kieltää esimerkiksi pumpulipuikot, kertakäyttöiset ruokailuvälineet, pillit sekä ilmapallotikut.

– Esityksessä ehdotetut toimet ovat tervetulleita ja tehokkaita. Nämä ovat tärkeitä ensiaskelia. Olen varma, että Muovittoman maaliskuun jälkeen ihmisiltä löytyy toimille laajaa tukea ja innostusta, europarlamentaarikko ja Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala sanoo.

Muovia sisältävissä tuotteissa on myös usein haitallisia ja vaarallisiakin kemikaaleja, joiden käyttöä ei nyt pystytä riittävästi seuraamaan, Hautala muistuttaa:

– On sääli, että esityksessä ei mainita millään lailla kemikaaleja. Paitsi että muoviin lisätään lukuisia kemikaaleja, joiden vaikutuksista on vain rajallisesti tietoa, muovi sitoo vesistöissä itseensä ympäristömyrkkyjä.

EU:n muoviongelmaan tarttuminen ei jää maailmalta huomaamatta, Hautala sanoo.

– Vaikka direktiivillä vaikutetaan ensisijaisesti EU:n rajojen sisäpuolella, koko maailma tarvitsee toimivia malleja ja käytäntöjä. Tiukinta sääntelyä noudattavat yritykset pystyvät toimimaan laajimmalla markkina-alueella, Hautala huomauttaa.

Muovi tuli esille myös tänään julkaistussa komission budjettiesityksessä. Komissio ehdottaa veroa kierrätykseen kelpaamattomalle muoville yhdeksi tavaksi kerryttää EU:n omia varoja.

– Tämä on malliesimerkki siitä, kuinka taloudellisilla ohjauskeinoilla voidaan ratkoa monta ongelmaa samanaikaisesti. Ensimmäistä kertaa muoviongelmaa käsitellään näin kokonaisvaltaisesti. Juuri tätä tarvitaan: huomiota on kiinnitettävä niin tuotantoon, kuluttamiseen, kierrätykseen kuin loppusijoitukseenkin, Hautala toteaa.

 

Taustaa

Komissio aikoo kieltää kertakäyttötuotteita, joille löytyy jo korvaavia muovittomia vaihtoehtoja. Tällaisia ovat mm. pumpulipuikot, kertakäyttöiset ruokailuvälineet, pillit sekä ilmapallotikut.

Jäsenmaiden on esityksen mukaan vähennettävä muovisten kertakäyttölasien sekä kertakäyttöisten ruoka-astioiden käyttöä huomattavasti kuuden vuoden kuluessa. Esityksessä vaaditaan myös parempia merkintöjä kertakäyttömuovia sisältäviin tuotteisiin, kuten ilmapalloihin, tamponeihin ja kosteuspyyhkeisiin.

Komission muovistrategiassa asetettujen tavoitteiden mukaan kaikki muovipakkaukset on pystyttävä kierrättämään vuoteen 2030 mennessä. Strategia julkaistiin tammikuussa.

Facebook
Twitter
WhatsApp