Kiertotalous on maalaisjärkeä

Nokia-Suomessa näytti jo jonkin aikaa siltä, että maamme ei enää elä metsästä. Nyt näin ei voi enää sanoa. Metsästä on – vihdoin – tullut uusien innovaatioiden ja tuotteiden lähde. Mikä parasta, niistä saadaan paljon parempi kilohinta kuin metsäteollisuuden perinteisistä tuotteista. Aivan uutta tämä kaikki ei silti ole. Monien uusien tuotteiden raaka-aine on vanha tuttu sellu. Pohjoinen havupuusellu käy taas paremmin kaupaksi, koska muun muassa nettikaupan vaatimaa pakkauskartonkia tarvitaan entistä enemmän.

Uusiutuviin luonnonvaroihin nojaavalla tuotannolla on etunsa verrattuna vaikkapa kaivostoimintaan. Ei tarvitse ajatella kuin Talvivaaraa ja Soklia. Uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvaan biotalouteen uskotaan Suomessa nyt lujasti. Äänekoskella sellusta syntyy moninaisia johdannaisia, ja Lappeenrannassa tuotetaan pian biodieseliä.

EU:ssa keskitytään kiertotalouteen. Oli jo aikakin. Kun talous- ja ympäristöhyödyt yhdistyvät, rajalliset luonnonvarat käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja jätettä syntyy vain vähän, jos ollenkaan. Mitähän sitten tehdään jättimäisillä jätteenpolttolaitoksilla, jotka vaativat poltettavaa jätettä satojen kilometrien päästä vaikka Utsjoelta Rovaniemelle?

Onko jokin aine raaka-ainetta vai jätettä, on kuuma kysymys. Lainsäätäjä ohjaa yhä enemmän hyödyntämään ainetta siellä, missä siitä saadaan eniten lisäarvoa niin taloudellisesti kuin ympäristönkin kannalta.

Puun polttaminen energiaksi, biopolttoaineet ja muut uudet sekä vanhat käyttötarkoitukset taistelevat raaka-aineesta yhä kiihkeämmin keskenään. EU:ssa on lobattu useamman vuoden ajan ennennäkemättömällä voimalla siitä, ohjataanko selluntuotannossa mustalipeästä saatavaa mäntyöljyä kemianteollisuuteen maalien, liimojen ja huulipunan raaka-aineeksi vai pikemmin biopolttoaineiden tuotantoon. Lainsäätäjä on nyt päättänyt suosia biopolttoaineiden tuotantoa, mistä kemianteollisuus on raivoissaan.

Euroopan parlamentti hyväksyi juuri myös esityksensä EU:n uudeksi metsästrategiaksi. Vaikka parlamentti tunnustaa jäsenvaltioiden toimivallan metsäpolitiikassa, Suomen metsäpiirit hermostuivat. Parlamentti esittää, että puun energiakäytön eri muotojen ilmastovaikutuksia pitäisi tutkia, jotta ilmastohyödyt olisivat mahdollisimman suuret. Peikkona nähdään se, että lopulta EU alkaisi vaikuttaa siihen, mihin erilaista puuta ja jopa puun eri osia saa käyttää.

En pysty näkemään, että koivuhaloilla lämmittämistä alettaisiin rajoittaa, mutta onhan nytkin selvää, että tukkipuusta kannattaa pääsääntöisesti tehdä muuta kuin kuitupuusta ja risuista, jotka joutavat energiaksi. Ja muuten ne kannot, ne kyllä pitäisi jättää metsää lannoittamaan.

Kaivannaispuolella kiertotalous voi johtaa niin sanottuihin urbaaneihin kaivoksiin. Metallit ja mineraalit tuodaan jatkohyödynnettäviksi niin, että maankamarasta tarvitsee kaivaa vähemmän uutta ainetta. Jokainen alumiinitölkkikin pitää saada talteen, sai siitä itselleen panttimaksun tai ei. Kohtalokkaaksi ravinteiden kierrätys on muodostumassa maataloudessa. Maailmasta uhkaa loppua fosfori ja mistä ruoka sitten tulee?

Tulevaisuuden luonnonvarataloudessa on pystyttävä yhdistämään monta näkökulmaa. On syytä painottaa, että luonnon monimuotoisuuden suojelu ei saa jäädä kasvavien hyödyntämispaineiden alle. Lopulta kiertotalouden idea on aika yksinkertainen: tehdä vähemmästä enemmän, jättää vähemmän sotkua ja laskuja lastenlastemme maksettaviksi. Kyse on siis perinteisestä suomalaisesta maalaisjärjestä ja tolkullisesta elämästä.

Yle Lapin radion pakina 30.4.2015

 

Facebook
Twitter
WhatsApp