///Turun Sanomat

Yleisradion pääjohtajan valinta ei sujunutkaan kolmen puolueen nokkamiesten keskenään laatimien nuottien kesken, koska he eivät olleet varmistaneet päätöksen lopullisten tekijöiden kannatusta kabinettisopimukselleen.[:]

Pelimiehet ovat syytelleet “arvottomasta näytelmästä” kaikkia muita paitsi itseään. Viattomimmalta heistä vaikuttaa Jouni Backman, mutta hänenkin todellisuudentajuaan voi ihmetellä.

Ihmiset eivät ole enää niin vain johdateltavissa sellaisten ratkaisujen taakse, joita he eivät voi oikeasti puolustaa. Ainoasta vaihtoehdosta puhuminen herättää useimmissa epäilyksen siitä, että avoin keskustelu halutaan tukahduttaa ennen kuin se on alkanutkaan, ja itsekunnioitus asettuu poikkiteloin.

Tällaisia tuntoja arvelen hallintoneuvoston monilla jäsenillä olleen, kun paljastui, että pääjohtajakysymyksen tunnustelijasta oli tullut tunnusteltava ja muut vaihtoehdot oli suljettu keskustelusta tarkoituksella pois.

Julkisen palvelun yleisradiotoiminta halutaan maailmassa asettaa yhä vapaampaan kansainväliseen kilpailuun. Parhaimmillaankin sen erityistehtävä halutaan kaventaa ahtaaseen lokeroon. Kyse on henkiinjäämistaistelusta kaupallisen viestinnän taholta tulevien paineiden alaisena.

Eduskunnan valitsema hallintoneuvosto vastaa siitä, että pääjohtajaksi valitaan ehdokkaista pätevin ja taitavin juuri tätä haastetta varten.

Perinpohjaisesta valintaprosessista julkisuuteen tihkuneista tiedoista voi päätellä, että sellainen voi löytyä talon sisältä tai jopa kaupallisemman viestinnän maailmasta.

Eivätpä nämä viestinnän ammattilaiset tienneet, mihin liemeen joutuvat soveltuvuustesteihin suostuessaan.

Vaikka hallintoneuvosto päätyisikin pyytämään pääjohtaja Arne Wessbergiä jatkoajalle, ovat paineet siirtyä julkiseen hakuun erittäin kovat. Itse haluaisin nähdä, että loppusuoralle valitut ehdokkaat nähtäisiin ja kuultaisiin lopulta työhönottohaastattelussa jollakin yhtiön omalla kanavalla. Siinä tulisivat testatuiksi työhönottajatkin eli hallintoneuvoston jäsenet.

Avoimuuden mallimaa Suomessa on ainakin poliittisen eliitin piirissä turha enää lykätä itsetutkiskelua. Kabinettisopimuksia tehdään kuten ennenkin, mutta yhä useammat tuntevat inhoa sellaista pakottamiseen ja salaamiseen perustuvaa päätöksentekoa kohtaan.

Vähin mitä Suomessa pitäisi pikimmin tehdä, on perinpohjainen valtatutkimus Ruotsin malliin.

Kansanedustaja Arja Alho (sd) on tuoreessa väitöskirjassaan antanut hyvää aineistoa sen selvittämiseen, miten pieni piiri maassa on lopulta junaillut kansakunnan keskeisetkin ratkaisut. Suomen liittyminen EU:n rahaliittoon on yksi hänen esimerkeistään.

Aivan hiljattain nähtiin toinen esimerkki pienen piirin yrityksestä tukahduttaa avoin keskustelu, kun pääministeri Matti Vanhanen meni sopimaan muiden hallitusryhmien vetäjien kanssa, että EU:n perustuslaista ei tule kansanäänestystä. Pyrin omalta osaltani huolehtimaan siitä, että myös tähän asiaan palataan pikapuoliin, eduskunnassa.

Poliittiset läänitykset pitäisi jo jättää historiaan. Yhä harvempi suomalainen kuuluu puolueisiin, ja samaan aikaan muu yhteiskunnallinen aktiivisuus näyttäisi voivan oikein hyvin.

Poliitikoille jää sijaa esimerkiksi kaupunkien johtopaikoilla, kansaneläkelaitosten ja kuntaliittojen johtoelimissä, mutta pääsääntöisesti poliittiset virkanimitykset pitää puolueiden ulkopuolisia syrjivinä ja loukkaavina pyrkiä lopettamaan.
Jos Yleisradion pääjohtajan valinta on hiukankaan avannut silmiä niin, että menneeseen ei ole paluuta, se on tehnyt kansanvallalle suuren palveluksen.

Kirjoittaja on vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja.