Isku demokratian ytimeen

Kuvakaappaus The Washington Postin sivuilta.

Seurasin monen muun eurooppalaisen lailla Yhdysvaltain kongressirakennukseen tunkeutuneiden rähinöitsijöiden edesottamuksia loppiaisena hämmentyneenä. En antanut periksi ennen kuin varapresidentti oli julistanut ääntenlaskun jälkeen Joe Bidenin presidentiksi ja Kamala Harrisin varapresidentiksi. Tällä välillä ehdin torkahdettuani nähdä pienen painajaisen jostain vastaavasta rynnäköstä Suomen maaperällä.

Donald Trump on yllyttänyt kannattajiaan kyseenalaistamaan presidentinvaalien tuloksen ja on toistuvasti heittänyt bensaa valeuutisia levittävien oikeistopopulistien liekkeihin. Nyt näemme, mitä tapahtuu, kun yllytys väkivaltaan ja vihapuhe saavat vapaasti rehottaa. Jos tästä todellisesta painajaisesta haluaa löytää jotakin myönteistä, nyt viimeistään on selvää, mitä tapahtuu, kun oikeusvaltion perustaa ja sille rakentuvien instituutioiden roolia kiistävien tahojen annetaan tehdä myyräntyötään. 

Twitterissä suomalainen toimittaja kysyi, mihin maahan nyt suunnataan katseet, kun käsityksemme Yhdysvalloista johtavana demokratiana on kärsinyt näin pahan kolauksen. Niin. Kysymys ei ota huomioon, että luottamus demokratiaan ja sitä toteuttaviin instituutioihin on Yhdysvalloissakin rapautunut pahasti. Sitä on rapautettu tietoisesti viimeiset neljä vuotta. Presidentti Trump on rakentanut johtajuutensa nimenomaan henkilökultin varaan, joka on nyt saattanut maan vakavaan epätasapainoon ja antanut tilaa väkivallalle keinona muuttaa yhteiskuntaa. 

Voisiko jotain vastaavaa tapahtua myös meillä? Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kiirehti väheksymään kongressitalon valtausta ja poliittista väkivaltaa, eikä tuominnut tapahtumia. Euroopan parlamentin äärioikeistolaiseen ID-ryhmään kuuluva Laura Huhtasaari esitti hiljattain Donald Trumpia Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Perussuomalaisten piiristä on kuultu Puolaa ja Unkaria puolustavia puheenvuoroja.

Yksi hienoimpia asioita viime vuosilta EU:n piirissä onkin ollut huoli ja halu turvata oikeusvaltio. Mikä on demokratian tila Euroopassa, kun osa poliitikoista suhtautuu vähättelevästi demokratian räikeisiin kaventamisyrityksiin tai suorastaan tukee niitä?

Varsinkin Unkarissa voidaan selkeästi puhua valtiokaappauksesta. Yksi puolue ja sen yksi johtaja on onnistunut vaurioittamaan oikeusvaltiota niin syvältä, että sen pelastaminen ei ehkä enää ole mahdollista. Puolassa valtaa saattaa vielä vaihtuakin, minkä myötä esimerkiksi tuomioistuinten riippumattomuus voitaisiin vielä palauttaa.

Olen ollut paljon yhteistyössä demokratiaa edistävän IDEA-järjestön kanssa. Myös Suomi kuuluu sen jäseniin. IDEA julkaisee joka toinen vuosi globaalin demokratiaraportin, joka on erittäin hyödyllistä luettavaa. Demokratisoituminen ei nimittäin todellakaan ole mikään automaatti.

IDEA:n mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana demokratioiksi luettavissa valtioissa sen laadun rapautuminen on kaksinkertaistunut verrattuna edelliseen kymmeneen vuoteen. 16 demokraattisessa maassa rapautuminen on ollut jyrkkää vuosina 2015-2019. Kaikkein jyrkintä luisu on ollut Brasiliassa, Filippiineillä, Puolassa ja Yhdysvalloissa. 

IDEA puhuu kansainvälisestä autokratisoitumistrendistä. On todella syytä kantaa huolta siitä, että kymmenestä taantuvasta demokratiasta peräti kuusi on Euroopassa: Unkari, Puola, Romania, Serbia, Turkki ja jossain määrin myös Ukraina. Vain Armeniassa demokratiakehitys oli mantereellamme edistynyt.

Kun tyytymättömyys vanhoihin puolueisiin kasvaa, tilaa ottavat populistiset, järjestelmän vastaiset sekä ekstremistiset puolueet. IDEA:n mukaan demokratian taka-askeleet liittyvät näiden puolueiden pääsyyn hallitusvaltaan.

Se on nyt vain parasta uskoa.

Kansallismielisen populismin ja äärioikeiston nousua vauhdittavat osattomuus, ulkopuolisuus, köyhyys, siis eriarvoisuus. ”Ketään ei jätetä taakse” on niin yleisesti hyväksytty yhteiskuntapolitiikan ohjenuora, että voisi sen jo kuvitella muuttuneen eriarvoisuuden aktiiviseksi torjunnaksi politiikan keinoin. Näin ei ole kuitenkaan tosiasiassa tapahtunut laajemmin. Sen pahempi demokratialle.

Myös järjestelmän väkivaltainen vastustus muuttuu eriarvoistumisen ja katkeruuden myötä hyväksyttävämmäksi, minkä näimme Washingtonista suorana lähetyksenä. On varmasti äärilaidan johtohahmon märkä uni päästä nostamaan saappaat kongressin puhemiehen työpöydälle. Pitkäaikaisena parlamentaarikkona tätä oli niin hämmentävää katsella, etten tiedä mihin kokemusta vertaisin.

Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän kuuluisa ”checks and balances” on osoittanut haavoittuvuutensa. Sellaiset tilanteet ovat harvassa, jossa presidentin lähes rajattomat toimivaltuudet pelastavat valtion sisäisiltä ja ulkoisilta uhkilta. Trumpilta vietiin mahdollisuus lietsoa vastakkainasetteluja ja vihaa Twitterissä ja Facebookissa, mutta hänellä on edelleen ydinasekoodit.

Trumpin virasta poistaminen on nyt saanut tukea sekä johtavilta demokraateilta että republikaaneilta. Vaikka tätä monipolvista prosessia ei ehkä katsota järkeväksi aloittaa, kun aika käy vähiin, keskustelu itsessään on jo muistutus siitä, että demokratia ja parlamentarismi säilyvät vain, jos parlamenttien jäsenillä on rohkeutta sitä vaalia.

Mistä suunnasta sitten löytyisi demokratian uusia esikuvia? Pitääkö katsoa peiliin? Pohjoismaissa on paljon vahvuuksia. Vaikka pohjoismaiset demokraattiset instituutiot ovat perinteisesti olleet vankkoja ja riippumattomia, Yhdysvaltain kuohunta muistuttaa siitä, että demokratia ei ole koskaan valmis. Populistisen kuohunnan sivuuttaminen olankohautuksella saattaa viedä demokratian kohtalokkaaseen rapauttamiseen ja jopa halvaannuttamiseen – myös Suomessa.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp