Nämä ovat avainsanat YK:n agenda 2030:ksi nimetyille kestävän kehityksen tavoitteille, jotka päätettiin pitkän ja ennennäkemättömän osallistavan valmistelun jälkeen 25. syyskuuta New Yorkissa. Vaikka tuo tapahtuma on perusta köyhyyden, nälän ja naisten syrjinnän poistamiselle maailmasta seuraavat 15 vuotta, se jäi suurvaltapolitiikan varjoon.

Agenda 2030 perustuu täysin oikeille asioille: planeetan rajalliseen kantokykyyn, eriarvoisuuden vähentämiseen, rauhaan ja ihmisoikeuksiin. Erotuksena aiemmista vuosituhattavoitteista uudet kestävän kehitykset koskevat kaikkia maita, siis myös vauraiden maiden on muututtava. Kuitenkin jokaisen lähtökohdan toteutuminen lopullisissa tavoitteissa antaa myös aihetta kritiikkiin. Ihmisoikeudet eivät näy tavoitteissa konkreettisesti ja eriarvoisuuden vähentämisen pitäisi olla vielä vahvemmin kaiken toiminnan perustana. Naisten ja tyttöjen seksuaaliset oikeudet torjuttiin. Entä miten voidaan pysyä luonnon kantokyvyn rajoissa, jos ei kyseenalaisteta nykyiseen kasvuun perustuvaa kehitysajattelua?

Hienojen tavoitteiden menestys riippuu täysin niiden toteuttamisesta ja rahoittamisesta. Näiden välillä on melkoinen kuilu, myös kesän Addis Abeban kehitysrahoituskonferenssin tuloksien valossa. Vuonna 2015, jolloin kehitysmäärärahojen piti jo olla 0,7 prosenttia, tavoitetta siirretään 15 vuodella. Kaiken lisäksi lähinnä vain Eurooppa on tähän sitoutunut. Suomi leikkaa massiivisesti maailman köyhimmiltä. YK-kokouksessa Suomi ilmoitti lopettavansa kokonaan YK:n ympäristöohjelman rahoituksen kokonaan. Edes Euroopan pakolaistilanne ei tunnu avaavan silmiä sille, että kaikkia, myös Suomea, tarvitaan köyhyyden ja konfliktien ehkäisyssä. Rahoitukseen tarvitaan myös yrityksiä, mutta agenda 2030 ei aseta niiden toiminnalle minkäänlaista sitovaa yritysvastuuta.

Suuret rakenteelliset ongelmat jäävät uusissa kehitystavoitteissa sivuun. Köyhyyden torjunta vaatii muutosta kansainväliseen kauppaan ja finanssimarkkinoiden sääntelyyn. Konkreettiset tavoitteet näiden osalta puuttuvat. Pääomapaon ongelmiin ei uusissa tavoitteissa tartuta ja kehitysmaiden veronkantoa halutaan tukea vain yleisesti, vaikka keskustelussa on esitetty esimerkiksi painava vaatimus YK:n verokomitean vahvistamisesta. Velkaongelmat sysättiin neuvotteluissa lopulta lainanottajan vastuulle.

Uudet kehitystavoitteet ovat siis hyviä, mutta vain toteutuessaan. Todellinen muutoshalu testataan seuraavaksi Pariisin ilmastokokouksessa. Hyvää ei lupaa esimerkiksi kehitysrahoituskonferenssin epäonnistuminen fossiilisten tukiaisten poistamisessa.