Hannukaisen kaivoshanke on malliesimerkki raskaaseen teollisuuteen yhä uskovien sekä matkailuun perustuvan yritystoiminnan ristiriidasta

Viime viikolla sain kokea ripauksen talvea matkattuani yöjunalla pohjoiseen. Tarkoitus ei ollut varsinaisesti lomailla parlamentin ”vihreällä” viikolla, yhdellä niistä harvoista, jolloin ei ole pakollisia kokouksia Brysselissä tai Strasbourgissa. Oli silti autuaallista päästä etelän talvettomasta talvesta pariksi päiväksi kevättalven valoon ja valkeuteen Äkäslompoloon Yllästunturin kupeeseen. Sinne palaan varmasti viimeistään ensi talvena.

Päämatkakohteeni oli länsirajallamme Kolarin Hannukaisessa, jossa sain käytännön tuntumaa aikeeseen perustaa 30 neliökilometrin laajuinen avolouhos heikkolaatuiseksi tiedetyn rautamalmin louhimiseksi. Pinta-ala vastaa noin puolta Talvivaarasta. Kaivosta yritetään saada konkurssiin menneen yrityksen raunioille, näköetäisyydelle arvokkaasta Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta.
Hannukainen on malliesimerkki raskaaseen teollisuuteen yhä uskovien sekä matkailuun perustuvan yritystoiminnan ristiriidasta. Jotkut uskovat, että kummankin voi saada. Minä en sitä pidä mahdollisena. Alueen matkailuyrittäjät ovatkin yhdistäneet voimansa ja lähteneet puolustamaan elinympäristönsä luonnon arvoja. Paikallislehteä selatessa näkee, miten valtavan paljon matkailu synnyttää erilaisia pienempiä ja suurempia yrityksiä. Matkailukausi on pidentynyt viime aikoina.

Tornion-Muonionjoen toisella puolella Ruotsissa on jo toiminnassa Pajalan rautakaivos. On todella huolestuttavaa, että näiden kahden hankkeen yhteisvaikutukset erityisesti vesistöön meritaimenen ja luonnonlohen kutupaikoille on arvioitu vajavaisesti. Kun Hannukainen Mining Oy on lisäksi toimittanut viranomaisille ympäristöselvityksiä tipoitellen, on kansalaisten ollut mahdotonta osallistua täysimääräisesti kaivoksen ympäristövaikutusmenettelyyn.

Olen jättänyt YVA-menettelyn laiminlyönneistä komissiolle kirjallisen kysymyksen ja nyt sain nähdä omin silmin, mistä on kyse ja miten paikalliset asian kokevat.

Odotan aivan lähiaikoina vastausta kysymykseeni. Odotan kiinnostuksella myös hallinto-oikeuden ratkaisua paikallisten jättämään valitukseen yhtiön koerikastusraportin salaamisesta.
Kun kaivoslakia nyt aletaan uudistaa, on ehdottomasti korjattava se nurinkurisuus, että vaikka ympäristö- ja vesiluvan käsittely venyy ja mutkistuu puutteiden takia, hankkeelle on kuitenkin jo ennalta myönnetty ns. kaivospiirilupa. Kuten ympäristöministeri Krista Mikkonen on todennut, malminetsintälupien voimassaoloaikaa on merkittävästi lyhennettävä, jotta asukkaat eivät roiku löysässä hirressä. Tätä sanontaa käytti useampikin paikallinen yrittäjä keskusteluissamme.

Kuulin paljon myös siitä, että matkailua pidetään kunnassa ja varmasti muuallakin Lapissa toisen luokan elinkeinona ja puuhasteluna. Tämä on käsittämätöntä, sillä kaivos tuo työpaikkoja ehkä 20 vuodeksi ja sitten on luonto tärvelty. Kunnanvaltuustossa on vain muutama kaivoksen vastustaja ja kriittistä keskustelua on monin tavoin koetettu tyrehdyttää. Jos asukkaita kuullaan, heitä ei kuunnella, kuten tapaamani poromiehet totesivat.

Ei ole vielä liian myöhäistä harkita ja verrata kaivostoiminnan hyötyjä haittoihin. Olen vakuuttunut, että haitat ovat mittaamattomasti hyötyjä raskaampia.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp