Euroopan parlamentti esittää äitiyslomaoikeutta 20 viikkoon

Euroopan parlamentti äänesti tänään äitiyslomadirektiivistä. Komissio esitti, että äitiyslomaoikeuden tulisi kaikissa EU-maissa olla vähintään 18 viikkoa nykyisen 14 viikon sijaan. Parlamentti pidensi tätä 20 viikkoon tasa-arvoasiain valiokunnan esityksestä.[:] Parlamentin mukaan äitiysloman aikana tulisi myös saada täyttä palkkaa vastaava korvaus. Synnyttänyt äiti itse voi halutessaan pitää äitiyslomansa lyhempänä, vain kuusi viikkoa synnytyksen olisi äidille pakollista. Jäsenmaa saa säätää äitiyslomaa myös synnytystä edeltävälle ajalle. Parlamentti tuki myös oikeutta vähintään kahden viikon isyyslomaan.
 
– EU-vähimmäistason nostaminen on erityisen tärkeää niissä maissa, joissa äitiysloma on nykyisin tätä lyhyempi. Suomessa muutos ei olisi suuri, koska meillä  äitiysloman pituus on 17,5 viikkoa. Paremmat äitiysloman ehdot ovat tärkeä osa sosiaalisen Euroopan kehittämistä, sanoo Hassi.
 
– Ketään ei toisaalta haluta pakottaa kotiin, terveyden kannalta perusteltua pakollista äitiyslomaa olisi kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen, lisää Hautala.
 
– EU:n jäsenmaat päättävät edelleen itse, miten äitiys- ja vanhempainloma rahoitetaan. Syrjintä on toki jo kielletty, mutta syrjintää tukevia rakenteita tulee vielä purkaa myös Suomessa, esimerkiksi vanhempainvapaakustannukset tulee jakaa kaikkien työnantajien tai veronmaksajien kesken, sanoo Hautala. Hän on Tasa-arvoasian neuvottelukunnan puheenjohtajana Suomessa vanhempainvapaauudistuksia parhaillaan pohtivan työryhmän jäsen.
 
Tämänpäiväinen äänestys oli asian ensimmäinen käsittely EU-parlamentissa. Seuraavaksi EU:n ministerineuvosto ottaa asiaan kantaa.

Facebook
Twitter
WhatsApp