Ahtisaarna Malmin kirkossa hiljaisella viikolla 29.3.2021
Hyvät kuulijat, kanssakulkijat
Jos Jumala on olemassa, ajattelen, että luonto on Jumalan ruumis. Se on ihmeellinen ja kaikki minkä varassa elämämme lepää on sen varassa. Emme kuitenkaan sivilisaationa ole kunnioittaneet Jumalan ruumista vaan haavoittaneet ja myrkyttäneet sitä kuoleman partaalle. Vähemmän vertauskuvallisesti puhuttaessa kyse on ilmastonmuutoksen ja luontokadon yhteisvaikutuksesta. Se on viemässä tätä planeettaamme kohti ennenkokematonta ja arvaamatonta tulevaisuutta. On selvää että siinä tulevaisuudessa ihmisten elämä on kestämätöntä. Etuoikeutetut (joihin useimmat meistä kuuluvat) säästyvät jonkin aikaa, mutta lopulta kukaan ei ole turvassa.
Pandemia on koetellut meitä ja kanssaihmisiämme koko maailmassa jo yli vuoden. Sanomme, että kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa. Ei ole uusi oivallus, että maailma on yksi, mutta nyt sen koemme. Haluankin nähdä koronapandemian mahdollisuutena kääntää kehitys parempaan. YK julistaa ”building back better” eli yhteiskuntien ja talouden paluuta halutaan tukea johonkin parempaan, ei taantumisena entiseen. Myös EU:ssa koronaelvytys sidotaan vahvasti vihreään kehitykseen.
Olen optimisti ja aina halukas tarttumaan mahdollisuuksiin, jotka vievät ratkaisuihin. Silti on minunkin sanottava, että koko ajan vahvistuvan tutkimustiedon mukaan on noin 10 vuotta aikaa vakiinnuttaa uudet käytännöt, joilla planeettaamme ylläpitävät, toisiinsa kutoutuneet järjestelmät saadaan säilymään. Jos esimerkiksi Amazonin tai muiden valtavien sademetsävyöhykkeiden metsäkato etenee, vaikutukset voivat kääntää merivirrat ja sulattaa jäätiköt.
Maa on todellakin elävä planeetta, jonka sietokyvyllä on rajat. Meidän on siis opittava elämään planeetan rajoissa. Käsitteen on kehittänyt joukko tutkijoita ruotsalaisen Johan Rockströmin johdolla. Kukapa olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että se on nyt mukana EU:n virallisissa asiakirjoissa. Kyllä, tämä luo toivoa, jota emme heitä, kuten valitsemassani virressa 602 lopuksi luvataan.
Toinen avainkäsite on antroposeeni, aikakausi, jota tällä planeetalla on eletty vähintään teollisesta ajan alusta. Ihmisen kädenjälki näkyy jopa geologisina muutoksina. Ihmistoiminnan vaikutus ylittää asteroidienkinn törmäyksen tai tulivuoron purkauksen. Elämme siis ihmisen aikakautta. Tiedetoimittaja Mikko Pelttari kuvaa tätä ihmisen aikaansaamaa peruuttamatonta muutosta hyvin: ”Sen myötä herää myös kysymyksiä sivilisaation historiasta, ihmisestä ja ihmisenä olemisesta. Jos kerran olemme antroposeenissa, ihmis- ja yhteiskuntatieteet tulevat haastetuiksi ajattelemaan ihmisen ja ympäristön, luonnon ja kulttuurin suhdetta uusin tavoin ja osin uudenlaisina. Kysytään, mikä on antroposeenin luonto, kuka oikein on antropos ja miten ja mistä yhteiskunnallisista voimista antroposeenin voi ajatella kehkeytyvän.”
Missiona planeetan pelastaminen on niin kaikenkattava, että siihen kutsutaan jokainen. Olen usein lainannut muutaman vuoden takaista brittitutkimusta, jonka mukaan 37% työssäkäyvistä ihmisistä koki, ettei heidän työllään ole mitään merkitystä. Hyvä ihminen sentään, eikö tällaiselle merkityskadolle muka ole mitään tehtävissä? Kestävän kehityksen ankkuroimiseksi tarvitaan jokainen ammattikoululainen ja palvelualojen puurtaja, juuri ne, joiden odotettiin vain tekevän työnsä sen enempää ajattelematta. Varsinkin nuoret ihmiset haluavat tehdä työtä, jolla on merkitys. Se merkitys on annettava kaikille, riippumatta koulutuksesta ja luokka-asemasta. Myös siitä, onko työssä vai sen ulkopuolella. Merkityksen palauttaminen elämään on hyvin tärkeää. Myös yritysmaailmassa kysymys yrityksen tarkoituksesta on noussut voimalla esiin. Yritykset, joilla on tarkoitus, ovat usein eri tavoin lähteneet mukaan planeetan ja ihmiskunnan pelastusoperaatioon.
Planeetanpelastusmissio ei voikaan onnistua ilman liikemaailman osallisuutta. Tämä näkyy jo konkreettisesti valtavan suurissa sijoituspäätöksissäkin. Yrityksen toiminnan laajempi tarkoitus ja vastuullisuus muitakin kuin pelkästään omistajiaan kohtaan ankkuroidaan nyt myös yhtiölainsäädäntöön.
Olen saanut olla mukana tekemässä EU:sta vastuullisen yritystoiminnan edelläkävijää ja suunnannäyttäjää. Työ on vielä kesken, mutta onnistuessaan olemme luomassa uusia globaaleja pelisääntöjä, jotka parantavat maailmaa merkittävästi. Ihmisoikeuksien puolustaminen nousee ympäristövastuullisuuden rinnalla erittäin haastavaksi tehtäväksi. Maailmassa on jo ehkä vuosikymmenen ajan ollut kehittymässä ilmiö, jota kutsun arvojen sodaksi. Arvojen sodassa vastakkain ovat valtiot, joilla on täysin eri näkemys demokratiasta ja ihmisoikeuksista, myös vastuustaan maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemisessa.
Tiedätte mistä puhun, kun viittaan viikon aikana syntyneeseen vastakkainasetteluun Kiinan sekä EU:n, Britannian, Kanadan ja Yhdyusvaltojen kesken. Olen itse ollut keskeisesti vaikuttamassa siihen, että vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneille henkilöille voidaan asettaa pakotteita, että heille ei myönnetä viisumia ja jos heillä on omaisuutta EU:ssa, varat jäädytettäisiin. On hyvin tunnettua, että kun Venäjän johto halveksii puheissaan Eurooppaa, sen edustajat kuitenkin mielellään viettävät aikaa huviloillaan ja linnoissaan vaikkapa Etelä-Ranskassa. Lapsiaan he lähettävät Britannian eliittikouluihin. Näin on nyt tapahtunut. Viime maanantaina EU-maat asettivat pakotteiden piiriin mm. neljä kiinalaista viranomaista, joilla on merkittävä osuus Xinjiangin maakunnan uiguurivähemmistön sortoon, jota eräät kutsuvat jopa kansanmurhaksi. Viikko viikolta on tullut esiin uutta, kauhistuttavaa näyttöä siitä, miten terrorismin torjunnan nimissä uiguureja ”uudelleenkoulutetaan” keskuksissa, joita kutsuisin keskitysleireiksi. Heitä on myös käytetty pakkotyövoimana valtionyrityksissä, joissa valmistetaan elektroniikkaa ja vaatteita eurooppalaisillekin.
Vain minuutteja EU:n pakotepäätöksen jälkeen Kiina ilmoitti vastapakotteista niitä eurooppalaisia organisaatioita ja yksilöitä kohtaan, jotka ovat ”levittäneet valheita” Kiinasta. Satun kuulumaan yhteennäistä tahoista, Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokuntaan, enkä aivan ansiotta. Käynnissä on siis arvojen sota, jossa erilaiset yksinvaltiaat oppivat sortokeinoja toisiltaan. Ihmisoikeuksien ja demokratian puolustaminen on entistä tärkeämpää, mutta myös entistä vaikeampaa. Ihmisoikeuksien puolustaminen on ensisijaisesti valtioiden velvollisuus, mutta myös yritysten on niitä kunnoitettava. Kansalaisjärjestöjen työ on ratkaisevaa, koska niiden avulla myös saadaan nopeasti tieto vaikkapa alkuperäiskansan maiden ja vesien myrkyttämisestä tai turvallisuusjoukkojen raakalaismaisesta toiminnasta demokratiaa rauhanomaisesti puolustavien siviilejä kohtaan.
Ajoittain minultakin kysytään, onko Suomen asia miettiä Myanmarin sotilaskaappauksen siviiliuhreja – tai edes pandemiasta kärsiviä köyhiä Afrikassa. Eikö meidän pidä keskittyä omien köyhiemme asiaan? En epäröi sanoa, että on puolustettava kaikkien ihmisten oikeutta ihmisarvoiseen elämään, se on inhimillinen tehtävämme. Sivilisaatiomme on sivuuttanut suurelta osalta maailman asukkaita tämän oikeuden ja myös kuluttanut valtavasti enemmän kuin oman osuutensa planeetan voimavaroista. Voidaan myös tehdä se havainto, että vain vähemmistö ihmisistä elää maissa, joissa toteutuu oikeusvaltio. Määrä lienee noin miljardi ihmistä.
Kokemukseni on, että ponnistelut kestävän elämäntavan ja ihmisoikeuksien puolesta valuvat hukkaan ilman tuota oikeusvaltiota. Oikeusvaltiottomuus ja hyvän hallinnon puute johtavat vallan anastamiseen ja yksinvaltaan, jossa ihmisten perustarpeet jäävät sivuun ja luonnonvaroista saadut hyödyt siirretään vallanpitäjille veroparatiiseihin. On ilahduttavaa, että EU:ssa oikeusvaltioperiaatteesta kannetaan huolta enemmän kuin koskaan ennen, ja siihen on syynä yhä useampien EU-maiden loitontuminen omiin autoritäärisiin sfääreihinsä.
Hyvät kanssakulkijat, ei ole ihme, että hämmennys valtaa usein tajuntamme. Maailma on muuttunut – sitä on muutettu – yhä huimaavampaa vauhtia. Tuosta virrestä 602 kaksi säkeistöä on kuitenkin kirjoitettu jo 1600-luvulla. Muutos, jota nyt elämme, on erilainen, koska se johtaa kaiken elämän ehtojen romahtamiseen.
