Ensi viikolla oikeusasioiden valiokunta JURI äänestää yhdestä koko vaalikauden puhutuimmasta lainsäädäntöehdotuksesta, joka kuitenkin on jäänyt Suomessa vähemmälle huomiolle. Äänestettäväksi tulee EU:n tekijänoikeusuudistus, direktiivi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla.
Direktiiviesitys koostuu monesta osasta. Direktiivi esittää toimenpiteitä, joilla tekijänoikeuden poikkeuksia, rajoituksia ja nykyisiä lisenssikäytäntöjä sopeutetaan digitaaliseen ympäristöön. Olen aikaisemmin esittänyt, että direktiivin ei tulisi unohtaa e-kirjoja ja että kirjastoillekin tulisi antaa mahdollisuus tekstin- ja tiedonlouhintaan, sillä kirjastot ovat myös tärkeitä tiedon tuottajia. Olen myös asettunut kirjailijoiden tueksi, kun kävi ilmi, että direktiiviesitys oli käytännössä heikentämässä kirjallisuuden tekijöiden oikeuksia. Kirjallisuus ja kirjastolaitos ovat puolustamisen arvoisia!
Kuumimmat ja keskeisimmät kysymykset liittyvät kuitenkin siihen, kuinka internet ja tekijänoikeus sovitetaan yhteen. Viime päivinä sähköpostilaatikkooni on tullut satoja huolestuneita viestejä siitä, kuinka kuinka EU:n tekijänoikeutta uudistetaan internetin ja jopa sananvapauden kustannuksella. Nämä huolet liittyvät ennen muuta direktiivin artiklaan 13.
Artikla 13 koskee ”suojatun sisällön käyttöä tietoyhteiskunnan palveluissa”. Kulttuurin tekijät ja tuottajat puhuvat ”arvokuilusta”: Musiikkia ja elokuvia jaetaan Youtuben ja Facebookin kaltaisissa palveluissa, mutta tämä hyödyttää tekijöitä vain vähän tai ei ollenkaan. Tämä on oikea ongelma, mutta mikä on oikea ja oikeasuhtainen keino puuttua siihen?
JURI-valiokunnan kantaa on esittelijänä valmistellut Axel Voss (EPP, Saksa). Neuvotteluissa on yritetään löytää kaikkia tyydyttävä muotoilu, mutta tällä kertaa esittelijän esitys on kellahtanut pahasti epätasapainoon.
EU-oikeus kieltää asettamasta palveluiden tarjoajille yleistä seurantavelvoitetta. Verkkopalveluiden tarjoajia ei voida velvoittaa aktiivisesti valvomaan käyttäjiään. Tällaiset vaatimukset ovat aikaisemmin kaatuneet myös EU-tuomioistuimessa. Tästä huolimatta esittelijän esitys lähtee siitä, että verkkopalveluiden tarjoajien tulee sekä hankkia lisenssi että teknisin ratkaisuin huolehtia, että palvelussa ei ole sinne kuulumatonta sisältöä. Voiko tätä tehdä muutoin kuin käyttäjien toimintaa valvomalla? Miten tämä eroaa yleisestä seurantavelvoitteesta?
Myös internet-käyttäjien yksityisyyden suoja herättää kysymyksiä. Sisällön teknisen valvonnan ei tulisi edellyttää yksittäisten käyttäjien tunnistamista eikä heidän henkilötietojensa käsittelyä. Samaan aikaan direktiivi edellyttää, että käyttäjillä on oikeus valittaa ja vaatia sisältöä palautettavaksi, jos sisältöä suodatettaessa estetään pääsy sisältöön, joka ei loukkaakaan tekijänoikeuksia. Miten käyttäjien oikeuksien on tarkoitus toteutua, jos käyttäjiä ei tunnisteta?
Tekijänoikeussääntelyn lähtökohtana tulee olla, että tekijät saavat työstään heille kuuluvan korvauksen. Samaan aikaan kaiken EU-sääntelyn tulee olla sopusoinnussa perusoikeuksien kanssa. Sananvapautta ja yksityisyyttä ei saa EU-oikeuden ja perusoikeussääntelyn vastaisesti rajoittaa, ei edes vahingossa.
Valiokunnan mietinnöstä äänestetään ensi keskiviikkona 20.6.2018. Haluaisin kannattaa esitystä, joka takaa tekijöille ja muille oikeudenhaltijoille asianmukaisen korvauksen, mutta jonka vaikutukset internet-käyttäjien perusoikeuksiin ovat huolella punnitut. Valiokunnan työ ei ole vielä päättynyt, ei ole mahdotonta, etteikö esittelijä vielä muuttaisi esitystään. Mikäli niin ei tapahdu, äänestän todennäköisesti esittelijän ehdotusta vastaan ja kannatan mieluummin esimerkiksi kansalaisvapauksien ja oikeus- ja sisäasian valiokunnan (LIBE) lausunnon muotoilua.
