Jyri Jaakkolan murhan tutkinnassa askeleen edistys

Jyri Jaakkolan ja Bety Cariñon murhan tutkinta edistyy kuitenkin niin hitaasti, että Suomen on jatkettava painetta Meksikon viranomaisiin on jatkettava, totesivat Heidi, Satu Hassi ja Ska Keller Meksikon-vierailun päätteeksi.

EU-parlamentin jäsenet Heidi Hautala ja Ska Keller sekä entinen jäsen Satu Hassi ovat tällä viikolla vierailleet Mexico Cityssä ja Oaxacassa keskustelemassa suomalaisen kansalaisjärjestöaktiivin Jyri Jaakkolan murhan tutkinnasta Meksikon liittovaltion ja Oaxacan osavaltion edustajien kanssa. Hautala, Keller ja Hassi tapasivat muun muassa
Oaxacan osavaltion kuvernöörin sekä liittovaltion sisäministeriön ja syyttäjänviraston johtoa.

“Olemme hyvillämme siitä, että murhan tutkinta nytkähti eteenpäin kun yksi epäilty lisää on pidätetty. Samalla on todettava, että edistys on ollut uuvuttavan hidasta. Murhasta on kohta kulunut 5 vuotta ja pidätysmääräysten antamisestakin kaksi ja puoli vuotta. Tämä ei anna hyvää kuvaa Meksikon oikeusjärjestelmän toiminnasta”, Heidi sanoo.

Heti murhan jälkeen, huhtikuussa 2010 EU-parlamentin jäsenet Satu Hassi, Ska Keller ja Heidi Hautala vaativat Meksikon liittovaltiota ja Oaxacan osavaltiota selvittämään tämän murhan. He ovat käyneet useita kertoja
Meksikossa keskustelemassa viranomaisten kanssa asiasta. Jokaisella näistä matkoista on keskusteltu todistajien suojelusta ja sen jälkeen kun 14 pidätysmääräystä annettiin alkusyksystä 2012, myös pidätysten
toteuttamisesta.

Sadun mukaan he ovat vaatineet todistajien suojelua jo melkein viisi vuotta ja joka matkalla siitä on annettu lupauksia.
“Vasta nyt, kun äskettäin pidätetyn sukulaiset kävivät uhkailemassa murhan kahta keskeistä todistajaa, viranomaiset ovat järjestäneet näille tilapäisen suojapaikan. Tällöinkin muiden piti ensin auttaa todistajat pois vaara-alueelta.”

Satu kiittää Suomen lähetystöä Meksikossa siitä, että se on kiitettävän aktiivisesti seurannut ja edistänyt murhan tutkintaa.

“Luotamme siihen, että Suomen hallitus edelleen pitää asiaa esillä korkealla tasolla, myös kun Meksikon ulkoministeri perjantaina vierailee Suomessa. Jos Jyri Jaakkolan ja Bety Cariñon murha selviää, kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun ihmisoikeuspuolustajan murha selvitetään Meksikossa”, Heidi selventää.

Juuri ennen Heidin, Skan ja Satun tämänkertaista vierailua pidätettiin yksi murhasta epäillyistä. Kyseessä oli ensimmäinen pidätys sen jälkeen kun alkusyksystä 2012 annettiin 14 pidätysmääräystä Jaakkolan ja samassa yhteydessä ammutun meksikolaisen kansalaisaktiivin Cariñon murhista. Yksi pidätyslistalla olevista, aseellisen Ubisort-ryhmän johtaja Rufino Juarez, oli tällöin ennestään pidätettynä epäiltynä muista rikoksista ja hän on viime syksynä saanut niistä tuomion.

Jyri Jaakkola ja Bety Cariño ammuttiin huhtikuussa 2010, kun he olivat mukana humanitaarisessa avustussaattueessa, joka pyrki viemään ruokaa ja lääkkeitä piiritettynä olleeseen San Juan Copalan kylään
kaakkois-Meksikossa Oaxacan osavaltiossa. Pääepäilty on alusta asti ollut kylää piirittänyt aseistettu Ubisort-ryhmä, jolla on läheiset yhteydet osavaltiossa silloin vallassa olleeseen PRI-puolueeseen. Kyseessä oli ensimmäinen eurooppalaisen ihmisoikeuspuolustajan murha Meksikossa.

 

HeidiMx43
Tapaaminen Ayotzinapan kadonneiden opiskelijoiden vanhempien kanssa
HeidiMx
Tapaaminen Meksikon sisäministeriössä
HeidiSkaSatu
Satu Hassin ja Ska Kellerin kansJyri Jaakkola ja Bety Cariño ammuttiin huhtikuussa 2010, kun he olivat
Heidi_Mxconf_
Lehdistötilaisuudessa Oaxacassa

 

Facebook
Twitter
WhatsApp