Valtion talous ei pelastu omaisuutta myymällä

Kesän aikana on käyty vilkasta keskustelua valtio-omistuksesta. Valtion omistamien osakkeiden myynti ei ole järkevä vaihtoehto velanotolle ainakaan näissä oloissa, kun Solidiumin salkun pörssiosakkeista saadaan enemmän osinkotuottoa kuin mitä valtion korkomenot pienenisivät, jos osakkeiden myyntitulojen verran lyhennettäisiin valtion velkaa.[:]

On vastuutonta spekuloida Solidiumin salkussa olevien pörssiomistusten myyntiaikeilla julkisuudessa, niin ei pidä toimia kenenkään osakkeenomistajan eikä varsinkaan valtion omistajaohjauksen.

Valtion suoraan omistamien yhtiöidenkään myyntiin ei pidä ryhtyä juoksevien kulujen kattamiseksi. Valtion tulee myydä omistuksiaan ensisijaisesti silloin, kun siten voidaan antaa yhtiölle paremmat mahdollisuudet kasvaa ja luoda uusia työpaikkoja.

Valtiovarainministeriön budjetin pohjaesityksessä kerrataan jo aiemmin väläytetty tavoite kerätä osakemyynneillä lähes puoli miljardia euroa valtion kassaan. Keskusteluissa ovat olleet esillä valtion suoraan omistamat Altia, Destia, Edita ja Ekokem – kaikki mainioita yrityksiä, mutta eivät strategisesti keskeisiä valtion omistaa.

Esimerkiksi alkoholivalmistaja ja -markkinoija Altian tapauksessa uusien omistajien lisäpääoma varmistaisi yhtiön mahdollisuudet kasvaa kansainvälisillä markkinoilla. Valtiolla on rajalliset mahdollisuudet pääomittaa täysin omistamaansa, kilpailullisilla markkinoilla toimivaa yritystä. Kasvavassa yrityksessä Koskenkorvaa valmistetaan jatkossakin suomalaisesta ohrasta.

Samoin sitkeästi ja vakavin perusteluin esillä pitämäni ehdotus valtion omistusosuuden laskemisesta Finnairissa tähtää uusien kumppanuuksien ja rahoitusvälineiden mahdollistamiseen yhtiölle. Finnairia ei siis olla myymässä, ja yhtiön siivet ovat jatkossakin sinivalkoiset ja pääkonttori Vantaalla.

Paikallaan polkeva yritys ei hyödytä ketään. Juuri kasvaviin yrityksiin luodaan työpaikkoja omalle henkilöstölle ja alihankkijoille Suomessa – siihen valtio-omistajan pitää tähdätä ja sellaisiin ratkaisuihin pitää löytyä poliittinen tahto.

Toivon, että myynnistä ja ostosta voidaan päättää ilman ideologisia pidäkkeitä. Valtio voi perustellusti luopua omistuksista, mutta myös hankkia niitä. Valtio ei vain “yksityistä” vaan myös “sosialisoi”. Valtio on tänä vuonna mm. ostanut Solidiumin kautta lisää uusinta, maailmalla kysyttyä kaivostekniikkaa edustavaa Outotecia.

Me suomalaiset kohtaamme nyt sen kauan enteillyn globalisaation mitä konkreettisimmin, kun perinteiset työllistäjäalat ovat maailmanmarkkinoiden murroksessa. Tätä kehitystä Eurooppa ei juuri voi jarrutella, vaan kaikki voimat on keskitettävä alojen uusiutumiseen sekä uusien alojen ja yhtiöiden kasvuun ja suomalaisten osaamisen kehittämiseen niitä varten.

(Kirjoitus on julkaistu Vihreässä blogissa 16.8.2013.)

Facebook
Twitter
WhatsApp