Jaakkolan ja Cariñon murhasta vuosi: Hautala vaatii Meksikolta todistajien suojelua

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun suomalainen Jyri Jaakkola ja meksikolainen Alberta “Bety” Cariño murhattiin Oaxacan osavaltiossa Meksikossa. Murhatutkimukset on aloitettu, mutta yhtään epäiltyä ei ole vieläkään pidätetty. Suurimpana esteenä tutkimusten etenemiselle on todistajien suojelun puuttuminen. Todistajat ja todennäköiset syylliset asuvat samalla seudulla.  Suojelun tarvetta lisää Meksikossa vallitseva rankaisemattomuuden kulttuuri, jonka mukaan rikoksista harvoin seuraa tuomiota tai edes rikostutkimuksia.[:]EU ja muun muassa Suomi ovat vaatineet todistajien suojelun järjestämistä. Meksikon viranomaiset ovatkin luvanneet suojella todistajia, mutta mitään ei ole tapahtunut. Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautala vaatii edelleen Meksikon viranomaisia järjestämään riittävä todistajien suojelu, jotta tutkimukset voidaan saattaa päätökseen. Hautala pelkää, että ilman nopeaa toimintaa murhat jäävät osaksi niitä tuhansia henkirikoksia, joita ei Meksikossa selvitetä.

Hautala matkustaa Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan mukana Meksikoon toukokuussa. Ihmisoikeudet tulevat olemaan keskeisessä osassa vierailun ohjelmaa.

Facebook
Twitter
WhatsApp