Suomi romuttamassa Euroopan unionin ilmastopolitiikkaa

///Tiedote (Satu Hassi ja Heidi Hautala)

Suomen eilinen toiminta EU:n ympäristöministerineuvostossa merkitsee linjanmuutosta Lipposen hallitusten ilmastopolitiikkaan. Ministerineuvostossa Suomi esti EU:ta asettamasta itselleen oman keskipitkän aikavälin tavoitteen ilmastonmuutosta aiheuttavien päästöjen vähentämisessä. Sen sijaan EU jää odottamaan kansainvälisten neuvottelujen tuloksia.[:]

– Kioton ilmastoneuvotteluista vuonna 1997, Lipposen I hallituksen aikana, ei olisi tullut mitään, ellei EU olisi ennen neuvotteluja asettanut itselleen omia haasteellisia päästövähennystavoitteita. Lipposen II hallituksen aikana EU päätti sitoutua Kioton jälkeisellä kaudella kansainvälisiä tavoitteita kunnianhimoisempiin päästövähennyksiin. Tämä tapahtui syksyllä 2002, vihreiden jo lähdettyä hallituksesta. Eilinen EU:n ministerineuvoston päätös ja Suomen toiminta merkitsivät selvää muutosta sekä Suomen että EU:n aiempaan vastuulliseen linjaan, korostaa Heidi Hautala.

– EU on tähän asti ollut kansainvälisten ilmastoneuvottelujen veturi. Koko prosessi ihmiskunnan pelastamiseksi kiihtyvältä ilmastonmuutokselta olisi tuskin päässyt edes alkuun ilman EU:n aloitteellisuutta ja esimerkkiä. EU on maailman toiseksi rikkain talousalue ja kansainvälisillä areenoilla yksi merkittävimmistä toimijoista, Satu Hassi muistuttaa.

Hassi korostaa, että EU:n tähänastinen rooli kansainvälisten ilmastoneuvottelujen vetäjänä on nyt uhattuna. Toista vetäjää ei ehkä löydy. Tämä ei tiedä hyvää ihmiskunnan tulevaisuudelle. Kammetessaan EU:n linjaa itsekkäämpään suuntaan pieni Suomi on ottanut harteilleen raskaan vastuun koko maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Jos toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vitkutellaan, se voi merkitä nykyisille keski-ikäisille mukavia päiviä ja halpaa fossiilienergiaa muutaman vuoden verran pitempään. Mutta fossiilijuhlan krapula tulee olemaan sitä kovempi, jos ilmastonmuutoksen vuoksi sadat miljoonat ihmiset joutuvat lähtemään pakoon merenpinnan nousua ja viljelymaiden kuivumista.

Pääministeri Vanhasen hallituksen valitsema linja ilmastopolitiikassa poikkeaa merkittävällä tavalla Matti Vanhasen tähänastisesta toiminnasta ilmasto- ja energiapolitiikassa.

– Matti Vanhanen on koko tähänastisen poliitikon uransa ajan puhunut uusiutuvan energian ja uuden puhtaamman energiatekniikan puolesta. Vanhasen hallituksella olisi ollut mahdollisuus vahvistaa EU:n roolia uuden tekniikan kehityksen vauhdittajana. Sen sijaan Vanhasen hallitus pelaa uhkapeliä, jonka pelinappulana on koko maapallon elinkelpoisuus, Hassi kritisoi.

Pääministeri Vanhanen on kehottanut suomalaisia hankkimaan lisää lapsia. Kuka uskaltaa synnyttää lapsia maailmaan, joka voi ilmastonmuutoksen vuoksi joutua hallitsemattomien kriisien kouriin? Reilu viikko sitten julkaistuissa Pentagonin uhkakuvissa visioidaan ilmastonmuutoksen aiheuttavan jopa kriisejä, jotka johtavat ydinaseiden leviämiseen. Jos maapallo muuttuu ihmiskunnan kannalta ratkaisevasti huonommaksi, myös Nurmijärvi voi olla uhattuna.

Facebook
Twitter
WhatsApp