Hallitus heikentää kansalaisten yksityisyyden suojaa

Eurooppalaiset lentoyhtiöt ovat joutuneet luovuttamaan Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisille matkustajatietoja, jotta ne voisivat lentää Atlantin yli. EU:n tietosuojadirektiivi vuodelta 1995 kieltää näiden henkilötietojen, mm. puhelinnumeroiden ja luottokorttitietojen, luovuttamisen. Euroopan parlamentti on päättänyt haastaa komission EY-tuomioistuimeen, koska se sallii tietosuojamääräysten rikkomisen. Tästä huolimatta komissio ja jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, ovat nyt hyväksyneet EU:n ja Yhdysvaltain sopimuksen. Suomen päätös on tehty vaivihkaa ja keskustelematta tilanteesta eduskunnan kanssa.

Kansanedustaja, suuren valiokunnan jäsen Heidi Hautala (vihr.) arvostelee ulkoministeri Erkki Tuomiojaa (sd.), koska tämä ei ottanut asiaa esille viime perjantaina suurelle valiokunnalle valmistauduttaessa maanantain ministerikokoukseen.

“Eduskunta on useita kertoja ilmaissut huolensa Yhdysvaltain kansalaisten yksityisyyttä loukkaavista vaatimuksista. Olisikin ollut kohtuullista saada tieto kansalaisten oikeuksia loukkaavan sopimuksen etenemisestä ratkaisevaan vaiheeseen”, Hautala valittelee.

Keskiviikkona Hautala osallistui yhtenä eduskunnan edustajista COSAC-kokoukseen Dublinissa, jossa kansanedustajat keskustelivat muiden EU-maiden kollegoidensa kanssa hallitusten EU-politiikan demokraattisen valvonnan parantamisesta. Hän otti puheenvuorossaan esiin matkustajatietojen luovuttamisen esimerkkinä kysymyksestä, jossa Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien on syytä tiivistää keskinäistä tietojen vaihtoaan. Euroopan parlamentti on eilen vahvistanut, että se katsoo sopimuksen rikkovan tietosuojasäädöksiä vastaan.

“Euroopan parlamentti ansaitsee kiitoksen sitä, että se on taaskin ansiokkaasti puolustanut kansalaisten oikeuksia. Erityisen tervetullutta oli, että Euroopan parlamentti – ensimmäistä kertaa – pyysi myös kansallisia parlamentteja toimittamaan sille kananottonsa matkustajatietojen luovuttamiseen. Tällainen konkreettinen asiayhteistyö on jatkossakin yhä enemmän tarpeen pyrittäessä tekemään unionista demokaattisempaa”, Hautala sanoi Dublinissa.

Facebook
Twitter
WhatsApp