Eilen Brysselissä päättynyttä hallitusten välistä EU-kokousta leimasi taas kerran taistelu kansallisista eduista, kun erityisesti suuret maat pyrkivät maksimoimaan oman valtansa unionissa, arvioivat vihreät kansanedustajat Heidi Hautala ja Ulla Anttila Vihreän liiton puolesta.
HVK ja viikko sitten pidetyt Euroopan parlamentin vaalit osoittavat, kuinka hatara unionin olemassaolon oikeutus jäsenmaissa on. Jäsenmaiden hallitukset ja keskeiset poliitikot kantavat suuren vastuun siitä, että EU-politiikkaa ei ole kyetty liittämään osaksi kansallista päätöksentekoa. Johtajien tehtäväksi on tullut lähinnä selittää kansalaisilleen, että he ovat onnistuneet estämään vallansiirron unionille.
Esimerkiksi pääministeri Tony Blairin voitonriemu Britannian veto-oikeuden säilymisestä ulkopolitiikassa ja verotuksessa voi tuoda nopean voiton kotona. Globaalin talouden maailmassa se kuitenkin lähinnä lamauttaa unionin kansainvälistä toimintakykyä ja pitää yllä epätervettä kilpailua työpaikoista ja investoinneista jäsenmaiden välillä. Onneksi Suomi on jo kauan aikaa sitten pyrkinyt vahvistamaan unionin päätöksentekoa näillä aloilla. Kun määräenemmistöpäätöksiin ei nytkään siirrytä, on aktivoitava pienemmän maaryhmän eteneminen ns. tiiviimmän yhteistyön avulla.
Suomi onnistui varsin pitkälle erityistavoitteissaan kuten harvaanasuttujen alueiden tuessa ja hyvinvointipalvelujen kansallisen päätöksenteon varmistamisessa. Jälkimmäinen tavoite ei
varmasti olisi toteutunut, ellei joukko kansalaisjärjestöjä olisi sitkeästi varoittanut alistamasta hyvinvointipalveluja kansainvälisen kauppapolitiikan osaksi. Suomen EU-politiikassa on ylipäätään tehtävä nykyistä enemmän tilaa kansalaisvaikuttamiselle.
Suomen kunniakas toiminta alkuun jopa 17 pienen maan “kapinakenraalina” ei lopulta tuottanut tavoiteltua tulosta vallanjaossa. Vastedes Suomen on haettava luovasti uusia liittolaisia myös suurempien maiden joukosta.
Kyvyttömyys löytää sopivaa komission puheenjohtajaa on kouluesimerkki kokousta loppuun asti hallinneesta vallanjakokiistasta. Pienikin joukko suuria maita voi estää suurelle enemmistölle kelpaavan päätöksen määrävähemmistöllään.
Komissiolle on kuitenkin löydettävä puheenjohtaja, jotta uusi Euroopan parlamentti voi äänestää hänestä 20.7. alkavassa istunnossaan. Muutoin unionin toiminta halvaantuu toden teolla. Puheenjohtajan on oltava vahva ja kyettävä vakuuttamaan jäsenmaat koko unionille yhteisten tavoitteiden vaatimista kansallisista myönnytyksistä. Tämän lisäksi puheenjohtajalta vaaditaan erityisiä kykyjä kommunikoida paitsi johtajien myös kansalaisten kanssa ja edistää koko unionin laajuista kansalaiskeskustelua yhteisistä tavoitteista. Puheenjohtajan tulee puolustaa komission riippumattomuutta kansallisia pyrkimyksiä vastaan ja näin luoda pohja myös vuoden 2014 jälkeiselle tilanteelle, jolloin komissiossa on ehdottoman tasapuolisen kierron mukaisesti jäsen kerrallaan vain kahdesta kolmasosasta unionimaita.
Jäsenmaat luovuttavat tälläkin kertaa kansallista toimivaltaa unionille esimerkiksi kauppapolitiikassa, rikosoikeuden alalla sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Vallansiirto on perusteltu yhteisistä tehtävistä suoriutumiseksi.
Vetoamme pääministeri Matti Vanhaseen, että hän ottaisi kansallisen suvereenisuuden kapenemisen huomioon arvioidessaan kansanäänestyksen tarpeellisuutta. Odotamme puolueilta rohkeutta selittää kansalaisille uuden perustuslakisopimuksen sisältöä ja suhdetta kansalliseen päätöksentekoon. Mikään ei olisi parempi tapa lähentää unionia kansalaisiin kuin järjestää kansanäänestys. Vaikeampaa on vakuuttaa suomalaisten enemmistö siitä, että juuri Suomessa kansanäänestys olisi tarpeeton, kun se joka tapauksessa on odotettavissa ainakin kahdeksassa maassa.
