Päätös olla järjestämättä perustuslakikansanäänestystä liian hätäinen

‘- Presidenttiehdokas Heidi Hautala Pirkanmaan vihreiden piiripäivillä Mäntässä

Eurooppa-päivänä julkaistun Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan  kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa kansanäänestyksen järjestämistä EU:n perustuslaista. Kyselyn mukaan 76 prosenttia suomalaisista äänestäisi todennäköisesti, jos äänestys vain Suomessa järjestettäisiin.

– Tämä kysely vahvistaa, että hallitusryhmien vetäjien kolmen koplan pääministeri Matti Vanhasen johdolla tekemä päätös olla järjestämättä Suomessa kansanäänestystä EU:n perustuslaista oli hätäinen, Heidi Hautala toteaa.

Lisäksi Hautalan mukaan on syytä muistaa, että viisikymmentä kansanedustajaa jätti asiasta tänä keväänä lakialoitteen.

– Kun perustuslaki tulee syksyllä eduskunnan käsittelyyn, perustuslakivaliokunta joutuu palaamaan kysymykseen kansanäänestyksen järjestämisestä. Varsinkin jos käy ilmi, että unionin perustuslaki vaatisi Suomen perustuslain muuttamista, kansanäänestykselle tulee uutta tukea, koska se vahvistaa voimaansaattamispäätöksen demokraattista oikeutusta. Siksi huhut kansanäänestysidean kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja, Hautala sanoo.

Suuri osa suomalaista ei julkaistun kyselyn mukaan osaa vielä vastata, kannattavatko vai vastustavatko he  Euroopan unionin perustuslakia. Kannattajaksi ilmoittautuu 37 prosenttia suomalaisista ja vastustajiksi viidennes.

– Mikään ei ole parempi tapa käynnistää keskustelua ja yhteistä oppimisprosessia kuin se, että ihmiset  pääsevät mukaan päättämään perustuslain hyväksymisestä. Hallituksen käynnistämät tiedonjakokiertueet tulisivat aivan toisella tavalla sähköisiksi, Hautala sanoo.

Ranskassa järjestetään kansanäänestys perustuslaista 29. toukokuuta. Kansanäänestys järjestetään myös Hollannissa, Tanskassa, Irlannissa, Portugalissa, Britanniassa, Luxemburgissa, Tshekissä ja Puolassa. Espanjalaiset äänestivät jo helmikuussa perustuslain puolesta.

-Miksi suomalaiset olisivat vähemmän kyvykkäitä pohtimaan perustuslakia ja ottamaan osaa päätöksentekoon kuin muutkaan eurooppalaiset, Hautala ihmettelee.

Facebook
Twitter
WhatsApp